Puurakenteiden työnjohtaja

Puurakenteiden työnjohtajan pätevyys perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä sitä täydentävään Ympäristöministeriön ohjeeseen (Ympäristöministeriön ohje rakentamisen työnjohtotehtävien vaativuusluokista ja työnjohtajien kelpoisuudesta YM4/601/2015). Lain 122 a §:n mukaan jos rakennuslupaa edellyttävä rakennustyö tai osa siitä on vaativaa, rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä että rakennustyössä on oltava ko. erityisalan työnjohtaja.

Puurakenteiden työnjohtajan pätevyys ei erottele uudis- ja korjausrakentamista. Hankekohtainen kelpoisuus uudis- tai korjauskohteisiin osoitetaan työreferensseillä.

Puurakenteiden työnjohtajan pätevyyttä voidaan hyödyntää myös hankkeissa, joissa ei sovelleta maankäyttö- ja rakennuslakia. Tällaisia ovat esimerkiksi silta- ja infrarakennushankkeet.

Pätevyysluokat

Pätevyysluokat ovat

  • Tavanomainen
  • Vaativa
  • Poikkeuksellisen vaativa

Pätevyysluokat perustuvat maankäyttö- ja rakennuslaissa esitettyihin työnjohtotehtävien vaativuusluokkiin.

FISEn puurakenteiden pätevyyslautakunnan tulkinta kantavien puurakenteiden työnjohtotehtävien määräytyminen eri luokkiin on esitetty täältä.

Pätevyysvaatimukset

Pätevyysvaatimukset koostuvat koulutus-­ ja työkokemusvaatimuksista. Alla on esitetty tiivistetyt pätevyysvaatimukset pätevyysluokittain. Yksityiskohtaiset pätevyysvaatimukset on esitetty pätevyyden hakulomakkeella.

1. KOULUTUS

Koulutusvaatimus koostuu tutkinnosta ja opinnoista. Vaadittava tutkinto on maankäyttö- ja rakennuslain 122 c §:n Työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan kelpoisuusvaatimukset mukainen. Opintovaatimukset ovat Ympäristöministeriön ohjeen YM4/601/2015 ja FISEn siihen tekemien lisämääritysten mukaisia. Opinnot voivat sisältää sekä tutkinnossa että sitä täydentävissä koulutuksissa suoritettuja opintoja. Tutkinto- ja opintovaatimukset on esitetty taulukossa 1.

Taulukko 1. Tutkinto- ja opintovaatimukset pätevyysluokittain.

LUOKKA TUTKINTO OPINNOT
Tavanomainen Kyseiseen työnjohtotehtävään soveltuva, rakentamisen tai tekniikan alalla suoritettu ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava aiempi tutkinto, joka on vähintään teknikon tasoinen.Taikka on hankkinut muuten osoitetut vastaavat tiedot. Kyseistä työnjohtotehtävää käsittelevät opintosuoritukset, joiden yhteismäärä on vähintään 50 op:opinnot rakennustekniikassa sisältäen rakenteiden mekaniikkaa (väh. 4 op), puurakentamista ja puutuotetekniikkaa (väh. 3 op), rakennusfysiikkaa (väh. 2 op)rakentamisen työmaa- ja tuotantotekniikassa (väh. 8 op)projektinhallinnassa ja -johtamisessa, aikataulusuunnittelussa sekä hanketaloudessa (väh. 8 op)
Vaativa Kyseiseen työnjohtotehtävään soveltuva, rakentamisen tai tekniikan alalla suoritettu korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi tutkinto, joka on vähintään teknikon tutkinnon tasoinen. Kyseistä työnjohtotehtävää käsittelevät opintosuoritukset, joiden yhteismäärä on vähintään 60 op:opinnot rakennustekniikassa sisältäen rakenteiden mekaniikkaa (väh. 7 op), puurakentamista ja puutuotetekniikkaa (väh. 7 op, josta korkeintaan 2 op voidaan korvata betoni- tai teräsopinnoilla), rakennusfysiikkaa (väh. 3 op)rakentamisen työmaa- ja tuotantotekniikassa (väh. 10 op)projektinhallinnassa ja -johtamisessa, aikataulusuunnittelussa sekä hanketaloudessa (väh. 10 op)
Poikkeuksellisen vaativa Kyseiseen työnjohtotehtävään soveltuva, rakentamisen tai tekniikan alalla suoritettu korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi tutkinto, joka on vähintään insinöörin tutkinnon tasoinen. Kyseistä työnjohtotehtävää käsittelevät opintosuoritukset, joiden yhteismäärä on vähintään 70 op:opinnot rakennustekniikassa sisältäen rakenteiden mekaniikkaa (väh. 10 op), puurakentamista ja puutuotetekniikkaa (väh. 10 op, josta korkeintaan 3 op voidaan korvata betoni- tai teräsopinnoilla), rakennusfysiikkaa (väh. 3 op)rakentamisen työmaa- ja tuotantotekniikassa (väh. 12 op)projektinhallinnassa ja -johtamisessa, aikataulusuunnittelussa sekä hanketaloudessa (väh. 12 op)

Tutkinnon lopputyö voidaan osittain sisällyttää vaadittuihin opintoihin edellyttäen, että hakija osoittaa sen liittyvän olennaisesti haettuun pätevyyteen ja että se on vahvistanut hakijan osaamista esitetyistä aihealueista. Korkeintaan 30 % lopputyön opintopisteistä voidaan hyväksyä osaksi opintoja. Myös yli 10 vuoden työnjohtokokemuksella voidaan osittain (korkeintaan 20 %) korvata opintoja. Yllä esitetty opintojen kokonaismäärä tulee kuitenkin olla suoritettuna opintopisteinä.

Ns. AHOT-­menettely eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on koulutusjärjestelmän piirissä toteutettavaa toimintaa. Halutessaan hakija voi kääntyä esim. pätevyyksiin valmentavien koulutusten järjestäjien puoleen. Pätevyyslautakunta ei tee AHOT­-menettelyä, vaan hakemuksessa esitettyjen opintojen tulee olla koulutusorganisaatioiden todentamia.

Hakemukseen liitettävä opintopistetaulukko:Opintosuoritukset Puurakenteet TJ

2. TYÖKOKEMUS

Puurakenteiden työnjohtajan pätevöitymiseen vaadittava työkokemus vastaa maankäyttö-­ ja rakennuslain 122 c §:ssä Työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan kelpoisuusvaatimukset esitettyjä työkokemusvaatimuksia. Työnjohtokokemuksen arvioinnin lähtökohtana on Ympäristöministeriön ohje YM4/601/2015.

Taulukko 2. Työkokemusvaatimukset pätevyysluokittain.

LUOKKA TYÖKOKEMUS
Tavanomainen Riittävä kokemus rakennusalalla rakennuskohteen laatu ja tehtävän vaativuus huomioon ottaen.1 vuoden kokemus työnjohtotehtävistä sisältäen puurakennekohteita.
Vaativa Riittävä kokemus ja perehtyneisyys kyseisen alan työnjohtotehtävissä rakennuskohteen laatu ja tehtävän vaativuus huomioon ottaen.Vähintään 3 vuoden kokemus puurakenteiden työjohtotehtävistä, josta 1 vuosi vaativassa luokassa. 1 vuosi voidaan korvata tavanomaisen tai vaativan luokan betoni- tai teräsrakenteiden työnjohtokokemuksella.
Poikkeuksellisen vaativa Riittävä kokemus ja hyvä perehtyneisyys kyseisen alan vaativista työnjohtotehtävistä.Vähintään 5 vuoden kokemus vähintään vaativista puurakenteiden työjohtotehtävistä, jotka ovat lähellä poikkeuksellisen vaativan luokan tasoa. 2 vuotta voidaan korvata vaativan tai poikkeuksellisen vaativan luokan betoni- tai teräsrakenteiden työnjohtokokemuksella.

Tavanomaisessa ja Vaativassa luokassa työkokemuksesta vähintään 2/3 tulee olla kertynyt tutkinnon suorittamisen jälkeen. Opiskelun aikaisesta työkokemuksesta hyväksytään vain se osuus, joka on syntynyt vaaditun opintopistemäärän täyttymisen jälkeen ja joka voidaan laskea työnjohtotyöksi. Poikkeuksellisen vaativassa luokassa kokemus tulee olla kokonaisuudessaan sen tutkinnon suorittamisen jälkeistä, joka on vaadittu ko. työtehtävään.

3. PÄTEVYYDEN HAKEMINEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSEN PERUSTEELLA

Laki maankäyttö­ ja rakennuslain muuttamisesta 41/2014 sisältää siirtymäsäännöksen, jonka mukaan kelpoisuusvaatimukset täyttävänä työnjohtajana pidetään myös henkilöä, joka on ennen lain voimaantuloa (1.9.2014) rakennusvalvontaviranomaisen vastaaviin erittäin vaativiin työnjohtotehtäviin hyväksymä ja jolla voidaan näin katsoa olevan poikkeuksellisen vaativan työnjohtotehtävän vaatimat edellytykset.

Haettaessa pätevyyttä siirtymäsäännökseen perustuen, hakijalle todetaan yleispätevyys siinä luokassa, jossa uuden lain mukaiset tutkinto­ ja koulutusvaatimukset täyttyvät. Poikkeuksellisen vaativan luokan pätevyys rajataan koskemaan vastaavia työnjohtotehtäviä, jotka ovat olleet pätevyyden toteamisen perustana.

Kokemuksen osalta hakijan tulee täyttää kohdassa TYÖKOKEMUS esitetyt Poikkeuksellisen vaativan luokan vaatimukset.

Hakemukseen liitettävä taulukko:RV hyväksynnät PV-luokan kohteista

Pätevyyden uusiminen

Pätevyys on voimassa 7 vuotta kerrallaan, jonka jälkeen pätevyys tulee uusia.

Pätevyyden uusimisella hakija osoittaa, että on toiminut aktiivisesti todetun pätevyyden määrittelemässä tehtävässä. Hakemuksesta tulee käydä ilmi tiedot työsuhteista, työkokemuksesta ja päivityskoulutuksesta pätevyyden voimassaoloajalta.

1. TYÖKOKEMUS

Vähintään 3 vuoden työkokemus pätevyyden mukaisessa tai korkeammassa vaativuusluokassa pätevyyden voimassaoloajalta.

2. PÄIVITYSKOULUTUS

Puurakenteiden työnjohtajan tehtävien suorittamista tukevaa päivityskoulutusta tulee olla vähintään 3 koulutuspäivää (21 opetustuntia) edeltävältä 7 vuoden rekisteröintiajalta.

Jos pätevyyttä haetaan aikaisempaa korkeammassa vaativuusluokassa, tulee sitä hakea uutena pätevyytenä.

Hakuohjeet

Pätevyyttä tai pätevyyden uusimista haetaan pätevyyskohtaisella määrämuotoisella sähköisellä hakulomakkeella. Hakulomakkeisiin pääset alla olevasta HAE PÄTEVYYTTÄ-painikkeesta tai sivuston samannimiseltä välilehdeltä.

Pätevyyshakemuksen käsittely- ja rekisteröintimaksut löytyvät Pätevyydet >Fise pätevyyden hakeminen> Hakuohjeet sivulta.

Hakemusten on oltava perillä viimeistään 2 viikkoa ennen pätevyyslautakunnan kokousta. Pätevyyslautakunnan tulevat kokoukset sekä lisätietoja pätevyyden hakemisesta antavan pätevyyslautakuntaa ylläpitävän sihteerijärjestö RIL:n yhteystiedot löydät täältä

HAE PÄTEVYYTTÄ